torstai 29. tammikuuta 2015

Uudelleen luettua: Jacqueline Wilsonin kirjat

Lukuinto palailee pätkittäin...
Innostaakseni itseäni päätin lukea jotain oikeasti hyvää, jotain mitä rakastan, jotain nostalgiaa nostattavaa, jotain... Wilsonia.

En tiedä, kuinka suosittuja Jacqueline Wilsonin kirjat ovat nykyään, mutta minun nuoruudessani niistä pidettiin hurjasti.
Muistan yhä, kuinka sain käsiini ensimmäistä kertaa hänen kirjoittamansa kirjan. Oli syntymäpäiväni. Kirja oli kääritty lahjapakettiin ja minä revin sen auki. Jo silloin osasin ajatella "kirja! mahtavaa", vaikka olin vasta alle kymmenenvuotias.

Kyseessä oli Kuin kaksi marjaa. Ensimmäinen kirjarakkauteni.
Hauskasti kuvitettu, naurattava kirja. Tiesin, että tulisin lukemaan sen uudestaankin.
En vain aavistanut, kuinka monta kertaa.

Totuushan on se, ettei koko totuutta voi tajuta alle kymmenen vanhana. Ei siinä ymmärrä eristystä ja muita lastenkodin hirveyksiä, ei päähenkilön häiriintyneisyyttä, ei sitä kuinka aikuiset todennäköisesti ajattelevat toimiessaan... (Ja kyllä, siirryin jo puhumaan Tähdeksi syntynyt - Tracy B. kertoo -kirjasta.) Lapsena sitä näkee vain hyvät asiat.

Kuin kaksi marjaa kuvaa hyvin sitä, kuinka määräilevämpi kaksonen hallitsee hiljaisemman elämää. Tracy B:n tarina taas kuvaa loistavasti lastenkotilasten elämää, taustoja yms.

Lapsena näin vain vitsit ja hauskat jutut, kuten jo mainitsin. Näen ne toki yhä aikuisenakin - enhän minä sentään tosikoksi ole muuttunut - mutta naurun lomassa minua itkettää. Alusta loppuun. Yhtä kyynelehtimistä kaikki kirjat!

Kuten sanottu, luin siis sekä Tähdeksi syntyneen että Kuin kaksi marjaa uudelleen. Tällä hetkellä menee Yllytysleikki - Tracy B:n kertomana, kuinkas muuten.

Nuorena, siinä 10 vuoden iän molemmin puolin, suosittelin Wilsonin kirjoja kaikille kavereilleni. Nyt, 19 täyttäneenä, huomaan tekeväni samaa - sillä hei, eiväthän parhaat kirjat ajan kuluessa huonone.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hiljaista lukurintamalla

Yritän lukea, mutta ei tee mieli.
Kesken on kaksi mainiota kirjaa, Soturikissojen 1. osa ja Anaché, mutta keskittymiskykyni ei suostu yhteistyöhön kanssani. Siispä elän hiljaisuudessa, ilman painettua sanaa, kuulostelen omia ajatuksiani ja mietteitäni.
Ehkä nyt on aika kaivaa a) kynä tai b) näppäimistö esiin.
Ja tehdä sitä, mitä teen aina kun en lue: kirjoittaa.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

John Green: Kaikki viimeiset sanat


Arvosana: ♥♥♥♥♥ (5)

ENNEN 
Yksinäisyyteensä alistunut Miles Halter siirtyy vanhempiensa suojista Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Oliko Milesilla edes elämää ennen sitä? Muuta kuin vain pakkomielle kuuluisiin viimeisiin sanoihin?
Kaikki muuttuu, kun kämppäkaveri Chip johdattaa Milesin kielletyn jäynänteon pariin. Samassa asuntolassa majaileva häkellyttävän seksikäs mutta intohimoisuudessaan arvaamaton Alaska varastaa pian kokemattoman pojan sydämen.
 JÄLKEEN
Mikään ei ole enää niin kuin ennen. 

Joulun kunniaksi kirjoitan viiden sydämen arvoisesta nuortenromaanista. 
Kansi sanoo tämän olevan kirja "nuorten elämäntuskan labyrinteista: rakkaudesta, syyllisyydestä, toivosta ja anteeksiannosta". Siinä on kiteytetty osuvasti asiasisältö.
Mutta kansikaan ei kykene kertomaan tyydyttävästi sitä, millaiseen draamannälkään tämä kirja tepsii. Eikä etenkään sitä, millaisiin naurunsekaisiin kyyneliin tarina kiihdyttää lukijansa.
John Green on mestarillinen, kekseliäs kertoja - senhän todisti jo Tähtiin kirjoitettu virhe. Vaikka olen kuullut Greenin kirjoista sanottavan, että "kun on lukenut yhden, on lukenut ne kaikki", kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö Kaikki viimeiset sanat olisi aivan yhtä loistava (ellei LOISTAVAMPI) kuin Tähtiin kirjoitettu virhe. Ne eroavat toisistaan yksityiskohdissa ja henkilöissä ja asetelmassa kuin yö ja päivä. Ainoa yhdistäväksi tekijäksi noteerattu juttu on kuolema, mitä molemmat kirjat käsittelevät.
Mutta minä en ainakaan näe mitään pahaa kuoleman käsittelemisessä. Minusta on loistavaa, että on olemassa kirjailija, joka osaa nostaa niin mutkikkaan ja mysteerisen asian kuin kuolema jalustalle kuulostamatta naurettavalta tai kaunistelevalta! Jatka ihmeessä, John Green! Kuolema on aivan yhtä tärkeä asia kuin elämä. Ja eihän kukaan moiti sitäkään, että lähes kaikki kirjat kertovat elämästä.
Kaikki viimeiset sanat oli minulle myös henkilökohtaisesti koskettava, kuten taannoin Terhi Rannelan Läpi yön. 16-vuotiaana koin ensimmäistä kertaa ystävän kuoleman, eikä se ollut helppoa. Toivon, että olisin silloin saanut käsiini tämän nimenomaisen kirjan, joka antaa älykkäällä tavalla toivoa.
Tämä ei ollut pelkkä kirja. Tämä oli seikkailu. Tämä oli jekku, jäynä, kolttonen. Kuin olisi seurannut jotain kiellettyä mutta jännittävää. (Kiellettyhän on aina jännittävintä!)

Rauhaisaa joulua kaikille - jos eksytte kirjastoon, tässä on varteenotettava teos lainattavaksi!

Kuva täältä.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Sophie Kinsella: Hääyöaie


Arvosana: ♥♥♥ (3)

Lottien pitkäaikainen poikaystävä ei tahdo naimisiin ja suhde karahtaa kiville. Kun lohtusuklaan kulutus on suurimmillaan, viidentoista vuoden takainen ensirakkaus ottaa yllättäin yhteyttä. Lottie pitää sitä merkkinä itseltään Kohtalolta ja pari päättää rynnätä vihille pikimmiten. Ei seksiä ennen avioliittoa, hääyö sinetöiköön liiton.
Lottien suojeleva isosisko, katumapäälle tullut ex-poikaystävä sekä sulhasen vakavamielinen liikekumppani pitävät avioliittoa harkitsemattomana virheliikkeenä ja haluavat estää hääyön hinnalla millä hyvänsä. He seuraavat vastavihittyjä Kreikan saaristoon ja hillitön kommellusten keitos on valmis!


Kirjoitan lyhyesti, sillä minulla ei ole paljoa sanottavaa tästä kirjasta.
Kinsellan kirja on kuin villasukka: aina lämmin ja käytännöllinen, mutta toisinaan sopivampi ja toisinaan... ei-niin-sopiva.
Tämän kirjan luokittelisin ei-jalkaan-sopivaksi villasukaksi. Tässä oli kyllä huumorintajua ja hillitöntä tilannekomiikkaa, kuten Kinsellalla aina, mutta tuntuu että hänen tapansa kirjoittaa ja kertoa tarina on jo nähty. En voi sanoa Hääyöaietta huonoksi kirjaksi, sitä se ei todellakaan ollut, mutta välillä "komiikka" meni minusta jo mauttomuuden puolelle, "överiksi", mitä en Himoshoppaajissa huomannut.
On tullut luettua parempaakin, mutta tämä on oivallinen teos esim. lomalle mukaan otettavaksi. Aivot narikkaan -kamaa.

Kuva täältä.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Vuosi kirjabloggausta!

Ihme ja kumma, olen saanut bloggausprojektini kestämään vuoden. Vuosi on sisältänyt vaikka minkälaista lukukokemusta, pohdintaa omista lukutottumuksista ja niin edelleen. Virallinen "syntymäpäivä" blogilla on 13.12., mutta silloin en ole tietokoneen ääressä tätä kirjoittamassa, vaan olen reissussa, hakemassa itselleni kolmea toivottua ja odotettua rottapoikaa.

Pieni katsaus lukemisiin!

Vuoden hauskimmat kirjat:
1. Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat
2. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
3. Kira Poutanen: Rakkautta au lait

Vuoden ajatuksia herättäneet kirjat:
1. Paula Tilli: Toisin - Minun Asperger-elämäni
2. John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
3. Kira Poutanen: Ihana meri

Vuoden PARHAAT ja mieleenpainuneimmat:
1. Haruki Murakami: 1Q84
2. J. K. Rowling: Harry Potter -sarja
3. Carlos Ruiz Zafón: Marina

Monta erinomaista kirjaa jäi listassani mainitsematta - mm. viimeisin lukemani, Maresi, joka todellakin olisi ansainnut paikan jossain kategoriassa - mutta tällä kertaa näin.

Kohti uusia lukuseikkailuja!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita


Arvosana: ♥♥♥♥½ (4½)

Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva - ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle. 

Nyt meni kyllä Finlandia Junior -voitto oikeaan osoitteeseen!
Maresi oli mitä kaunein fantasiatarina (no niin, minun ei kyllä usein kuulla ylistävän fantasiakirjallisuutta). Turtschaninoff on luonut mielenkiintoa herättävän, mahdollisuuksien rajoissa olevan ja paljon ihmiskohtaloita sisältävän maailman. Kaikkea sitä, mitä arvostan. Kansilehtisessä Maresin maailmaa kutsutaan "tolkienilaiseksi". (Minun on paha sanoa tähän mitään, kun en ole lukenut Tarua sormusten herrasta, mutta epäilen vertaamisen suureen kirjailijaan olevan paikallaan.)
Samaan maailmaan sijoittuvat Turtschaninoffin Arra sekä Anaché. Mainittakoon, että jälkimmäinen odottaa jo lukemistaan pöydälläni - enkä usko, että joutuu odottamaan kauan...
Tarina alkoi loistavasti, selittämällä hieman luostaria ja maailmaa, mutta ei liikaa. Enemmän paljastui, mitä pidemmälle päästiin. En halua kertoa paljoa kyseisestä maailmasta, sen julmuuksista ja vääryyksistä, etten paljasta liikaa niille, jotka eivät vielä ole Maresia lukeneet.
Tämä kirja selvisi jopa "tulikokeesta", mikä tarkoittaa minulla sitä, että luin kahta kirjaa yhtä aikaa jättämättä tätä kuitenkaan kesken. Kertoo jotain laadusta!
Takakannen lupailemasti kirjan teemana oli itsensä löytäminen. Tarina oli kannustava, toivorikas - upea. Kunpa kirjoitettaisiin toinenkin kirja Maresin elämästä. Haluaisin todella tietää, mihin hän päätyy ja mitä kokee.
Kappas, en osannut sanoa oikein mitään muuta järkevää kuin ylistyssanoja. Vai ovatko nekään järkeviä? No, ne ovat ainakin minun mielipiteeni. Onnittelut Finlandia Junior -voittajalle!

Kuva täältä.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel


Arvosana: ♥♥ (2)

"Mene ja koe koko maailma", tytön äiti ja isä sanoivat.
Eräänä päivänä 16-vuotias Kimmel saa vanhemmiltaan tehtäväksi pelastaa maailman yhdessä hohtavan Yökirjansa kanssa. Kimmel matkustaa pinkillä lentokoneella ympäriinsä ja kohtaa 12 tyttöä. Sementtijalkaisen tytön, joka on odottanut aina. Rautahampaan, jolla on ikävä. Takiaistytön, joka haluaa aina vain lisää. Miekkatytön, jonka sydän on särkynyt. Rubiinitytön, joka varastaa. Kohtaamisissa on läsnä kaikki se, mikä elämässä on tärkeää.

Odotukseni olivat jälleen kerran korkealla. Ei mikään ihme: saman kirjoittajan Valoa valoa valoa muodostui yhdeksi lempikirjoistani, ja yhdeksi niistä ainoista kirjoista (Jacqueline Wilsoneiden lisäksi), jonka voisin lukea miljoonasti uudelleen.
Mutta tämä.
Miten kirja voikin alittaa odotukset näin rankasti?
Kaikki hyvät ainekset olivat kasassa. Selkeästi oli pyritty Pikku Prinssi -tyyliseen elämää aistikkaasti tulkitsevaan seikkailuun, mutta... jokin taisi mennä matkan varrella pieleen.
Kirja oli hyvin epälooginen. Päähenkilö Kimmel tapasi matkansa varrella monia tyttöjä, joilla oli ongelmia, mutta sen sijaan että olisi "pelastanut maailman" Kimmel jutteli hetken ja sitten jätti tytöt rypemään niihin ongelmiinsa. Nähdäkseni hän ei auttanut millään tavalla.
Muutenkin kirjan pointti meni minulta täysin ohi. Kaksitoista tarinaa 16-vuotiaista tytöistä, ok, mutta entä sitten? Oliko kirjan tarkoitus antaa toivoa? Sellaista en havainnut. Mikä oli kohdeyleisö? Ymmärtääkseni nuoret, mutta kirjailija ei tällä kertaa onnistunut tekemään kirjaa nuorille - eikä aikuisille - eikä lapsille. Tarina ei selkeästi tavoittele ketään. Entä missä se syvällisyys on, mitä Valoa valoa valoa sisälsi? Tai kauniit kielikuvat?
Tämä kirja latisti huomattavasti intoani lukea muita Huotarisen kirjoja. Mutta siitähän ei päästä mihinkään, että Valoa valoa valoa oli mestariteos.

Kuva täältä.

PS. Hyvää ja lukurikasta itsenäisyyspäivää!